sunnuntai 13. marraskuuta 2016

054. Monitoimiponin monitoimipäivä

Ihan alkuun voidaan yhdessä kauhistella, että ihan minun omalla päiväkirjallani on jo erittäin suuret yhdeksän seuraajaa! Se on oikeasti paljon.


Tänään meillä kävi vieraita - tai oikeastaan vieras - ja Musta Monitoimiponi sai monitoimipäivän. Essi tuli Ressua moikkaamaan ja ratsastamaan vähän extempore, asiasta juteltiin eilen ja totesin sitten, että tule vaikka huomenna ja Essihän tuli!

Ensin poni joutui poseeraamaan tarhassa, ennenkuin se pääsi Essin kanssa ensin kentälle töihin. Tarkoitus oli mennä kentällä sileällä, että poni saa kunnolla liikuntaa muutoinkin kuin juoksuttaen, sillä allekirjoittaneen selkä on viime tiistain tipahduksesta johtuen edelleen eri mieltä siitä, liikutetaanko Ressua ratsastaen vaiko ei. 


Näimpä Essi ratsasteli megajumisen Mustan kentällä ensin ja sitten muuttui suunnitelma: pellolle! Sitä ennen kuitenkin päädyttiin ottamaan muutama hyppy Essin ohjaksissa, kun viime estekarkelot päättyivät vähän enemmän ja vähemmän ikävällä tavalla. Molemmilla oli hauskaa.

Sitten ei muuta kuin sinne paljon puhutulle pellolle vähän kävelemään ja ravaamaan. Ja sen jälkeen käytiin vielä vähän matkaa maastossa kävelemässä. 



Ja näin kulki Mustan monitoimiponin monitoimipäivä.



Eilen allekirjoittanutkin yritti tämän selän kanssa hyvässä ja ei-niin-hyvässä yhteishengessä vähän ratsastella ilman satulaa. Ressu oli oikein mallikas ja mahtava ja jopa kuskiin saatiin jotain rotia, kun rakas ystävämme Janita seisoi kentän keskellä huutamassa juueitä. 

Ratsastus oli hauskaa, mutta se selkäsärky joka tätä hauskuutta seurasi, ei puolestaan ollut. Burana on paras kaveri, vai miten se meni. Kolme kertaa olen tippumisen jälkeen ratsastanut ja aina se vaan särkee yhtä paljon. Pitääkö tässä lähteä moikkaamaan valkotakkeja?



Essiä oli megahauskaa nähdä ja Ressu pääsi töihin - seuraavalle kerralle me Essin kanssa salaa suunniteltiin sellaista mahdollisuutta josko päästäisiin maneesille vähän hyppäämään kun seuraavan kerran Essi tulee poneilemaan!

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

053. Melkein-kakkua ja kokonaan-kakkua

Äh, taas!


Jep, taas. Ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Paitsi keksimään tekosyitä.

Siitä sen enempää jauhamatta saatte tietoonne kuinka jälleen kerran sain kehitettyä itselleni hyppykammon.

22.10. otimme taas pomppupäivän. Herra Poni oli hiukan tahmealla tuulella eikä meinannut loikista tulla mitään. Ja sitten se yhden kerran taas ryntäsi. En muuten maastoutunut, se ei ehtinyt ihan pukkiloikkiin asti. Kentän reunalla seisova porukka miettii, miksi kuski huutaa eieieitä naama punaisena ja roikkuu ohjissa, kun poni kerrankin laukkaa eteenpäin. Jep.


Onneksi meillä on Janita. Ja sinne katosi taas sekin yhden ryntäyksen kestänyt energia. Janita siis kiipesi kyytiin esitelmiöimään allekirjoittaneelle, ettei se poni ketään aio tappaa (paitsi meikäläisen, ainakin mun korvien välissä). Lopuksi vielä kuskin vaihto ja muutama hyppy.

Mutta mitä tekee kuskin jalka?

Tässä tämä ryntäyshyppy. Juuri siltä se näyttääkin, eikö vaan?

Me oltiin viime torstaina estetunnilla, joka oli elämäni toistaiseksi suurin virhe. Opettaja kyllä tuntia sovittaessa lupasi pilvet ja kuun taivaalta sen lisäksi, ettei mitään sellaista tarvitse hänen tunnillaan tehdä, mitä ei uskalla. Vaan mitä tapahtui heti ensimmäisen viidentoista minuutin sisällä?

Oikein.

Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen estetunti meillä, yksinään pysyy varmemmin hengissä. 


Eilen oli luvassa taas Maaritin tunti. Ensimmäinen pakkaspäivä ja se huomattiin: Herra Poni näki kuu-ukkeleita ja niiden kavereita jo matkalla tarhasta talliin, ja sen lisäksi käytävällä ja kentälläkin.

Ja taas on vuoden putoamissaldoa nostettu yhden pykälän verran. 

Olin muuten jo varma, että pysyn siellä, kun puoli kenttää pukkirodeota onnistui. Ja sitten sieltä tuli se megapukki. Koskakohan opin, että se megapukki tulee sieltä aina, ennemmin tai myöhemmin, koska tähän asti se on sieltä tullut aina ennemmin tai myöhemmin? 
Joka tapauksessa Ressun uusi käsikirjoitus ei myöskään onnistunut, sillä ensin kiipesin takaisin kyytiin, mutta totesin ettei tästä tule yhtikäs mitään. Tulin sieltä alas nimittäin jälleen kerran suoraan selälleni, ihan niinkuin aina ennenkin. Käynti meni sen varjossa, että tunnin päästä saa särkylääkettä, mutta ravi olikin jo sitten aika ehdoton no-no. 

Siinä vaiheessa Ressun käsikirjoitus meni totaalisesti pieleen, kun Maarit kiipesi kyytiin ja näytti ponille kuu-ukkelit ja sen lisäksi vielä aurinkoukkelitkin. 


Ja hei, nämä megamakeat tarhakuvat (ja kaikki muutkin) ovat Janitan napsimia!