sunnuntai 18. syyskuuta 2016

049. Kireitä ja ei-kireitä nutturoita

Nyt on tapahtunut kaksi ihmettä. Tai oikeastaan aika monta. Tai siis tosi monta.


Me ollaan nyt startattu ihka ensimmäinen Helppo B. Ressun ensimmäinen ja Nean ensimmäinen. 

Ja nyt kun tärkein on kerrottu, voidaan aloittaa ihan aamusta, kun kaksi innokasta kisaajaa heräsivät herätyskelloon puoli kuudelta aamulla ja lähestulkoon paiskasivat sen vietävän kellon seinään. Tallille päästiin kuitenkin seitsemään mennessä ja siitä se ylämäki (JES, kerrankin ylä- eikä alamäki!) sitten alkoi. Sain tehtyä elämäni ensimmäiset sykeröt reilusti aikataulusta edellä ja kirsikkana kakun päälle ne vielä näyttivätkin ihan sykeröiltä. Tai sit se oli toiveajattelua. Letitin myös Pennin harjan ranskalaiselle ja sen jälkeen sormet kyllä kiitti.

Uljas Musta lastautui suhteellisen helposti viime kerran kolmeen varttiin verrattuna ja Penni käveli suoraan sisälle. Edellispäivän pesu oli tuottanut tulosta ja musta oli musta ja beige oli beige vielä silloinkin, kun päästiin määränpäähän. Sitten ei muuta kuin kanslian kautta poni ulos trailerista ja verkkaan.

Äidin nappaama puhelinräpsy, jonka kalastin Facebookista.



Me vaan vähän käveltiin ja otettiin ihan puoli kierrosta ravia per suunta. Sitten vaan maneesin päätyyn jännittämään, muistaako kuski enää tuttua C-merkin kouluohjelmaa, kun tulevaa K.N. Specialia on opeteltu niin että korvistakin jo tulee.

Sinne sitten valkoisten aitojen sisälle tuumimaan, miltä se tuomarin vihreä pöytä tänään näyttää: ihan samalta kuin ennenkin, eli ylämäki siis jatkuu. Ja hups, kuulin pillin vihellyksen joten ei muuta kun töppöstä toisen eteen kohti C-kirjanta, kunhan muistaa kurvata sieltä L-päädyn kautta ;)


Kuskia taas hirvitti ja ratsastus muuttui siihen kuuluisaan ratsasteluun. Laukannostot nutturamusta otti vähän turhan tosissaan ja meinasi pinkaista vauhtiin, joten kuski vähän himmasi ja Ressu päätti pudottaa ihan raville saakka. Siis uusi nosto, ja sama systeemi uudelleen. Ja vielä kerran. Ja siltikin vauhti loppui ennen pitkän sivun puoliväliä.

Toiseen suuntaan laukattiin kyllä ihan koko matka. ja sitten tulee täyskaarto ravissa. Ja sitten Ressulle tulee kans kakkahätä, joten ihan pakko pysähtyä. Siis ihan pakko. Ja sitten jatketaan vielä loppuun ja ollaan erittäin tyytyväisiä. Mennään maneesista ulos ja verkkakentän kautta trailerin viereen odottelemaan, että äiti tuo pöytäkirjan. Joten kuski ja satula pois kyydistä ja valkoisten housujen päälle vähän lökäreitä ettei ihan sotkeuduta. Sitten nähdään se pöytäkirja. 

Ja jumantsuikka.

62,5 prosenttia. Viime kisoissa saatiin kovalla duunilla reilun 56. Huhhuh. Järkytyspökerrys.


Sitten katsellaan vähän Penniä ennen sen paljon pelätyn ensimmäisen Helpon Been verryttelyä, joka koitti kyllä vähän turhan vikkelään. Unohdin muuten mainita, että kaikki postauksen kuvat on tokan startin verkasta, kun molemmat radat itsessään ovat videolla. 

Taas harjoitellaan vähän rataa ja tullaan siihen tulokseen, että suattaapi unhoittua tämän jännityskuorman ansiosta. Mutta ei muuta kuin radalle katsomaan, miltä maailma näyttää näin jo-vähän-uskottavamman-kouluratsukon näkökulmasta.


Se näytti ihan kivalta, joka 57 prosentin arvoiselta.


Vaikka laukannostot vähän menivät plörinäksi. Tätä me harrastetaan (toivottavasti) lisää seuraavan kerran 15.10 Mänralla.

maanantai 12. syyskuuta 2016

048. Kahdenlaisia jännityksiä

Hups. Me ollaan menossa sunnuntaina kisoihin.

Ja toinen hups. Me mennään kaksi luokkaa. Me mennään C -merkki ja K.N. Special, niin uhkarohkeita ja tosihulluja me ollaan.

Uhkarohkeudesta ja tosihulluudesta päästäänkin seuraavaan aiheeseen:


Me käytiin pellolla. Me ravattiin.

Ja me laukattiin.

Hullua.

Tänäänkin me käytiin pellolla. Se päättyi lentävään etupäähän, lentävään takapäähän ja litaniaan kirosanoja. 



Sitten. Kuvissa meidän päällä on ärsyttävämpääkin ärsyttävämpi meidän yleissatula. Onneksi tähän ärsytykseen on (toivottavasti..) tulossa muutos (toivottavasti) heti huomenna, kun postista tulee kaksi satulaa testaukseen: Teknan yleissatula ja Wintecin uuden malliston estesatula. Allekirjoittanut odottaa!



Ja mä laitoin elämän risaseksi. Ostin Jinstirrupit. Punaiset sellaiset. Ja nyt olen onnesta vuorotellen soikea ja vuorotellen pyöreä. 


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin jäämme ja palaamme sunnuntaina kisakuulumisin, mikäli joku ehtii heiluttaa kameraa.

Muistakaa, facebook on ainakin osittain aktiivisempi kuin blogi, sinne kun on helpompi päivitellä!