047. Punaisia pellesaavutuksia

Taas ollaan yhden askeleen verran rohkeampia. Tai ainakin kuski on, itse asiassa kaksi.

Nyt meillä on takana ensimmäiset yhteiset esteradat, jos näin voi sanoa. Jos ei voi, niin sanotaan sitten niin, että nyt me ollaan pompittu seitsemän eri estetehtävää peräkanaa. Ja vielä kolme kertaa peräkkäin. Ja ne oli ainakin kuskin mielestä isoja. Ne oli huimia kuusikymppisiä.

Arvatkaapa muuten, miksi patistin itseni tähän? Meidät onnistuttiin miltei ylipuhumaan. Ja sitten mä onnistuin itse. Ja lopputulos on se, että meillä on ehkä estekisat ensi kuussa. Hullujen hommaa. Mutta sopii hulluille.

Ainiin. Tässä teille vielä se faktapuoli meidän menosta. Meinasin muuten kerran maistaa hiekkaa, mutta se onneksi päättyi mustaan kaulaan, ja nyt on nenä kipeä.

Allekirjoittaneessa taitaa olla jotain vikaa, kun pellehyppyjä otettiin aina tuohon punaiselle okserille. Vai johtuiko se siitä, että tolpat ja puomit oli samanväriset kuin kuskin uudet hiukset. Ihan vain välihuomiona. 

046. Operaatio heinähäkki

Huh. Operaatiosta heinähäkki on selvitty kunnialla ja ei-niin-kunnialla, Herra Poni pitkän opiskelun jälkeen uskaltaa työntää turpansa heinänkorsien ulottuville. Pitihän sitä nyt ensin jännittää ja pelätä, mutta tottakai ruoka voittaa pelon. Muualta kun sitä ruokaa ei päivän aikana saa.

Ihan itse tehty. En mä sentään, mutta vanhukset.

Olihan meillä liikunnallisiakin uutisia. Me ollaan ratsastettu, ratsastettu, ratsastettu, juoksutettu ja taas vähän ratsastettu. Ja vielä vähän ratsastettu. Me ollaan myös saatu jäätävän isot ja raivostuttavampaakin raivostuttavammat haavat kintereisiin. Ja sen takia ollaan taas vähän turhan jäykkiä oikeanpuoleisesta takakulkimesta.  Nyt täytyy ottaa ratsastustaukoa ennenkuin Ponilla nousee touhu päähän. Ensi viikolla on oiva hetki pitää lomaa ratsastelukarkeloista viikon verran kun allekirjoittanut yrittää epätoivoisesti sisäistää ajatusta tuosta koulunkäynnistä (ja lentää ympäri Saaren kartanon tiluksia yrittäessään epätoivoisesti löytää oikeaan osoitteeseen). 

Sellainen hauskuus on päässyt tässä juoksutuspuuhassa tapahtumaan, että me liikutaan ihan itse ilman sitä raipan kokoaikaista heiluttelua, jee! Jopa laukkakin liikkuu ihan itse. Paitsi tiistaina, siitä ei sitten sen enempä puhuta, ihan hys vaan. 

Mutta kyllä tää tästä vielä lähtee, varokaa vaan! Kohta ollaan rallittavia jättiläismahoja.

Lopuksihan täytyy aina pistää se kaksijalkainenkin liikkeelle, joten sitten juostaan aina yhdessä. Meillä oli hyvä päivä, meikäläinenkin jaksoi juosta pidempään kuin yhden kierroksen.

Mitä mieltä, onkos se maha vähän pienentynyt? Ehkä se on, toivottavasti.

Ainiin, tällaisiahan me ollaan suurimman osan ajasta. Pellejä sisältä ja pellejä ulkoa. Aina ja ikuisesti.

045. Työintoa

Neljätoista tuntia bussissa ja kaksi tuntia yöunia. Takana olme vuorokautta maastossa ja sitä ennen viikko leirikeskuksessa ja toinen neljätoista tuntia bussissa. Ja siinä samassa hirveän monta päivää hauskaa yhdessäoloa ja naurua niin, että mahassa tuntuu edelleen. Ja päässä soi tuhat ja sata laulua, leikkiä ja laululeikkiä.

Ja bussiyön jälkeen on hyvä suunnata tallille. Yleensä allekirjoittanut haluaa pitkän (tai no, pitkän ja pitkän) ponitauon jälkeen ottaa rennosti, mutta meikäläitä pisti työkärpänen ja me lähdettiin ihan oikeisiin töihin.

Meinasin luovuttaa kun heitin satulan selkään. Ressu ilmoitti että hän ei halua, ja teki mokoma sen, mitä ei ole tehnyt sitten kahden vuoden! Se pikku piru nimittäin vikkelään heilauti päätään ja näykkäsi mua käsivarresta. Onneksi sen riitti lopettamaan yksi ärähdys.

Vaikka lähteminen oli ilmeisen syvältä, niin voihan sitä työinnon määrää! Saanko heittää vielä muutaman ylimääräisen huutomerkin? Tällä hetkellä hehkutan niin paljon, että taidetaan tyytyä näihin kuviin.

Sen verran pitää vielä kyllä puhua, että hui kamalaa kun kuvistakin näkee kuinka Ressu taipuu koko ajan sisälle vasemmassa kierroksessa. Käynnissä tätä ei tapahdu, mutta ravissa ja laukassa sen näkee selkeästi. Mä en tosin ole huomannut tuota selkään, tai sitten silmä on jo turtunut siihen, sillä tuota on ilmennyt jo aiemmin. Mystistä. Ehkä me ollaan vaan jumissa. Paljon jumissa.

Tänään ponilla on luvassa Krista Mutasen puolituntinen kertaa kaksi, ensin mun kanssa ja äidin kanssa heti perään. Sitten viikonloppuna onkin tylsää yksineloa kun Janita lähtee lomailemaan. Sittenhän on aikaa samoilla pitkin poikin lähimaastoja ja pitää hauskaa kahden kesken. 

Ja keskiviikkona alkaa sitten koulu. Jännittää. Toivottavasti multakin löytyy sitten sitä työintoa.