torstai 21. heinäkuuta 2016

044. Me tehtiin se, taas

Taas me ollaan otettu (tai siis mä olen ottanut) härkää sarvista ja kentälle on rakennettu kolme estettä. Ja ne kaikki ylitettiin ainakin kertaalleen. Molemmat yhtäaikaa ja sulassa sovussa.


Emppu tuli kaveriksi ja heilutti kameraa, siispä muutamia todistusaineistokuvia on saatavilla. Tosin suurilta olin ihan vaan sileävääntöä alkuun, ei me vieläkään uskallettu montaa kertaa hypätä ja jätettiin homma sikseen ennenkuin pelko otti vallan. Emppukin hyppi muutaman kerran lähes vuoden hyppytauon jälkeen.






Kuski on kireä kuin viulunkieli, meinasi alkaa pirskatti jännittämään jo ennen ensimmäistä hyppyä. Tai no, sitä voisi ehkä kutsua yliastumiseksi ennemmin kuin hypyksi.



Enempää ei kuulkaa ole. Mutta ylpeitä me ollaan tästäkin. Hypättiin me myös toiseen suuntaan ja toista estettä, ne eivät nyt sattuneeet kuviin ollenkaan.

En lakkaa ihan heti hehkuttamasta. Kyllä meistä saadaan vielä yhtä ahkera esteratsukko niinkuin reilu vuosi sitten vielä vanhalla tallilla. Kyllä me tästä vielä noustaan, varokaa vaan.

Ressu teki tuttavuutta puhelimeni apinakuorien kanssa. "Voiko tän syödä?"

Nyt luvassa on parin viikon postaustauko. Kunhan saan tämän pois alta, lähdetään ajelemaan kohti mökkiä, josta tullaan sunnuntaina. Silloin vietän pitkän päivän Herra Ponin seurana, ennenkuin maanantaiaamuna kello 6.00 starttaa bussi kohti Saariselkää, mulla alkaa vaellusriparin isostelu! 



tiistai 19. heinäkuuta 2016

043. Ulkomaailmalla

Jep. Me käytiin ulkomaailmassa.

Kaikki nämä Ressun omituiset ja vähemmän omituiset kuvat on räpsinyt Emppu.

Oltiin Pennin ja Janitan kanssa tosiaan tunnilla niinkin kaukana kotoa kuin kahdeksan kilometrin päässä ratsastuskoululla. Maneesissa, tuntiheppojen keskellä. Opettajana sentään tuttu ja turvallinen Anita.

Oltiin tunnilla, kunhan nyt ensin päästiin liikkeelle, mikä molempien ponien kohdalla näytti kovin epätodennäköiseltä. Sen kerran, kun allekirjoittanut sai maaniteltua ponin kokonaan traileriin ja pääsi etupuomin ali, päätti musta peruuttaa takaisin - vauhdilla - ja meikäläiseltä meinasi jäädä puoli kroppaa matkasta. Päästiin loppujen lopuksi liikkeelle. Ja kirsikkana kakun päälle puoli tuntia etuajassa.


Nyt joudun kyllä toteamaan, että ei muuten ole ollut ratsastelutuokion jälkeen näin huonoa fiilistä sitten toukokuun alun. Poni loikki nähdessään linnun ja hui, kun Herra itse potkaisi omasta monostaan hiekkaa seinälle, niin onhan se vähintään viiden pukin arvoinen suoritus. Kuski oli koko tunnin kireä kuin viulunkieli, siispä en löytänyt enempää kuvia, joita julkaista. Hyvä kun tuon yhden kehtaan tänne jakaa. 

Enkä lähde tuon enempää analysoimaan tunnin kulkua. Sen sijaan voisin todeta, että ollaan ainakin yhden kokemuksen jälleen rikkaampia ja varmasti ulkomaailma kutsuu uudelleenkin.

Kuulkaas ystäväiseni. Miksi ihmeessä olo tuntui paljon pienemmältä seuraavassa kuvassa esiintyvän Cola-tamman selässä, vaikka se on Ressua pienempi? Kyseinen neiti asustaa siis ratsastuskoululla tuntiheppana, kävin viime viikolla tunnilla ihan ilman tuota omaa riekaletta. Ja oi miksi saan aina kuulla siitä, että mulle sopii kuumat hevoset laiskoja paremmin? Kertokaa, olkaa mun kristallipalloja.

Kuva on Janitan käsialaa
Ja jos ihanaiset kristallipallot keksivät myös, miksi Ressu on lakannut olemasta helposti lastattavaa sorttia, kertokaa sekin. Paikan päällä Herra nimittäin suvaitsi kävellä aivan suoraan koppiin. Joko se on äärimmäisen itsepäinen poninkuvatus tai sitten se ei halua vaihtaa kotia. Veikkaan ensimmäistä.





Nämä loput ovat taas Empun napsimia. Kotona oltiin sitten niin iloista poikaa että oksat pois. Kyllä me vielä totutaan siihen, että trailerilla ei muuteta, trailerilla vaan käydään kylässä ja tullaan takaisin. Ihan varmasti. Ja mulla on huomenna ihana määrä harjattavaa, kotona pesulle ja siitä muutaman heinäsuullisen kautta vakionurkkaan piehtaroimaan. Ilmeisesti tummanruunikkona on tylsää, Ressu tahtoo selvästi olla hiirakko.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

042. Pihaponit

Kun omistaja on liian laiska leikkaamaan kokonaisen pihan nurmikkoa, on se selvä, että edes pieni osa siitä jätetään karvakorvalle ja karvakorvan kaverille. Näin siis matkasimme tänään meidän ihan omaan pihaan symään ponien kanssa.



Matkalla tapahtui vaikka ja mitä, kuten esimerkiksi hurrjan jänniä lapsia. Penni oli siivosti ja iloitsi saamastaan huomiosta, kun taas eräs kiskoi allekirjoittanutta pitkin läheisiä puskia. Ja kyllähän ne omalla terassillaan istuvat ihmiset saattavat hyvinkin hyökätä kimppuun, niin otetaan nyt varmuuden vuoksi hiukan ripeämpää askelta. Ja sitten se tärkein, eli RUOKA.

Sitten pitää tietysti saada ponista kuva torpan edessä.




Jep. Ensin kaksijalkainen miettii, että onko tässä nyt järkeä, ja seuraavaksi armoa anelee poniraukka,

Kotimatkalla oli kerrassaan järrkyttävä ruohonleikkuri, Ressu tuumasi että jääpäs itseksesi katseleen sitä oranssia hirviötä, mä lähden himaan. Ja sitten tuli rekka. Rakentarin iso, pelottava rekka. Muutama ylimääräisen pyörähdys ja sitten sassiin kohti kotia. 

Mutta niin hienosti me mentiin "isoa" tietä kotiin. Vaikka se ei ole kovin iso. Autot vaan menee kovaa.


Ja sen verran vielä, että eihän tästä kauhukaksikosta saa hyvää kuvaa vaikka kuinka yrittäisi.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

041. Jonkinmoinen kehityksenaskel

...ainakin kirjoittamisen lykkäämisessä. Sain jälleen aikaan upean, reilun kuukauden postauksettoman ajan, jes, hienoa Nea!


Joka tapauksessa lähestyn tätä tyhjää tekstikenttää tyhjällä päällä. Ei minkäänlaista ideaa tekstistä, mutta tällä kertaa mulla sentään on kuvia. Uusia. Eiliseltä. Ja me ollaan aina aika-ajoin jopa ihan ratsukon näköisiä. Tai ainakin poni on.




Ponille hirveesti kehuja ja tuplailoinen kuski









Yleensä se katse tuijottelee niitä kivoja karvakorvia,
nyt se tais nähdä ihmisen. Mut voisko mitenkään katella
menosuuntaan?



Nämä kaksi kuvaa kiteyttävät hyvin meidän suurimman ongelman, nimittäin tuon kasvaneen kesäpötsin. Se on niin iso, että työntää mokoma satulaakin eteenpäin. Sitten lakkaa toimimasta. Joten penkkiä taaemmas ja eikun kovaa ajoa.

Sitten taas toimii.



Poni näki tallikaverin omistajan, jolla ihan selkeästi oli heppanamipussi kourassa

Kuvista huomaa, että meitä häirinnyt jokin rupi on kadonnut, ja ollaan saatu satula ja turparemmi takaisin menoon mukaan. Kuvista ehkä näkee kans, että mä oon käynyt ostoksilla. Vanhat saappaat eivät tupanneet menemään enää kiinni ja ne ainoat sopivat housut menivät ja hajosivat. Näin ostin elämäni ensimmäiset grippipaikkaiset housut ja uudet saappaat, jotka osoittautuivat oikein kivoiksi. Näillä siis jatketaan.

Ai niin, ja kähvelsin äidiltä kypärän.

Ja mikäli keksitte, miten saan tuon katseen ylös, jalat edemmäs ja oikean kyynärpään kylkeen, niin kertokaa ihmeessä!

Ja Janitahan ne kuvatkin taas räpsi.